|
Vastine Keskisuomalaisen pääkirjoitukseen 7.10.2004, Gaza on jo tuhon
partaalla
Pääkirjoitus lähtee liikkeelle olettamuksesta, että Israelin sotatoimet
alkoivat ilman mitään syytä. Sinänsä olen tottunut jo siihen, että alueen
valtalehti ei halua tuoda julki muuta kuin palestiinalaisen näkökulman,
mutta vähintä mitä voi tehdä, on se, että linkittää tapahtumat toisiinsa,
jotta lukija tietää tapahtumien kulun, syyn ja seurauksen. Dorit Benesay,
2, ja Yuval Abeva, 4, olivat leikkimässä oliivipuun alla Yuvalin isoäidin
talon pihassa, kun Kassam-raketti osui pihaan. Näiden lapsien tulevaisuus
otettiin heiltä hetkessä eikä palestiinalaispuoli katunut tekoaan, vaan
Hamas julisti iloisena olevansa iskun takana. Isku ei ollut ainoa, vaan
ohjuksia osuu Israeliin aika ajoin ja sotilasoperaatioilla estetään uusien
iskujen onnistumista, kuten pääkirjoituksessa todettiinkin.
Israelin syyllistäminen rauhan saavuttamisen vaikeuttamisesta ihmetyttää.
Mihin väite perustuu? Siihenkö, että rauha tulee, jos palestiinalaiset
saavat ampua ohjuksia ilman vastatoimia tai tehdä itsemurhaiskuja? YK:n
turvallisuusneuvoston päätös tuomita Israel oli linjassa aiempien
päätöksien kanssa. Mitä ihmettelin, oli jälleen se, miksi
palestiinalaishallintoa ei tuomittu, vaikka hallinnon alueelta ammutaan
ohjuksia. Lehdissä kirjoitettiin seuraavaa: "Annan tuomitsi Israelin
toimet Gazassa" ja "YK:n pääsihteeri Kofi Annan vetosi myös
palestiinalaisiin, jotta iskut Israelia vastaan loppuisivat". Kofi Annanin
viesti oli selvä, vastuu ja syy kahden lapsen kuolemaan on Israelin, ei
PLO:n. En itse ihmettele Yhdysvaltojen veto-oikeuden käyttämistä, jos
oikeuden jakaminen YK:ssa on näin yksipuoleinen.
Sama ongelma on ollut turva-aidan kanssa, ei turvamuurin, kuten
kirjoituksessa väitettiin. Turva-aita sisältää muuria vain noin 5 %.
Israel teki sotilaallisia operaatioita palestiinalaisia vastaan, kunnes
lopulta päätyi ajatukseen rakentaa aita rauhanomaiseksi ratkaisuksi, aita,
joka on estänyt iskuja jopa 90 %:ia. Aidan tuomitseminen
eurooppalaisittain on järjetön, sillä juuri Arafatin hallinnon luvalla
Egyptistä palestiinalaisten talojen rakentamiseen tarkoitettu betoni
myytiin Israelille muurin rakentamiseen. Toinen järjettömyys liittyy
siihen, että israelilainen Magal Security Systems on tekemässä yhteistyötä
EU:n kanssa, sillä EU rakennuttaa aidan Puolan ja Unkarin rajalle,
estämään laittomien siirtolaisten pääsyn Venäjältä, Valko-Venäjältä ja
Ukrainasta EU:n alueelle. EU on siis valmis rakentamaan aidan siirtolaisia
vastaan taloudellisista syistä israelilaisen yrityksen kanssa, mutta
kieltää aidan Israelilta, jolla estetään ihmisten murhaaminen.
Uhreja on tullut neljä vuotta kestäneen intifadan aikana puolin ja toisin
runsaasti. Jokainen heistä on liikaa.
Neuvotteluyhteys on kuitenkin kariutunut jo aiemmin, koska PLO:n
perustuskirjassa on mm. seuraava artikla 10: "Aseellinen taistelu on ainoa
keino vapauttaa Palestiina ja on siksi strategia eikä taktiikka.
Palestiinan arabikansa vakuuttaa ehdottoman lujuutensa ja pysyvän
päättäväisyytensä jatkaa aseellista taistelua ja marssia eteenpäin kohti
aseellista kansallista vallankumousta, vapauttaa kotimaansa ja palata
sinne, ylläpitää oikeuttaan luonnolliseen elämään siellä, ja harjoittaa
siellä itsemääräämisoikeuttaan ja ylintä valtaa."
Hamas on samoilla linjoilla, artikla 13: "Aloitteet ja niin sanotut
rauhanomaiset ratkaisut ja kansainväliset konferenssit ovat islamilaisen
vastarintaliikkeen periaatteiden vastaisia. Yhdenkin Palestiinan
osan väärinkäyttö on väärinkäytös, joka on tähdätty uskontoa vastaan...
Palestiinan kysymykseen ei ole muuta ratkaisua kuin jihad. Aloitteet,
ehdotukset ja kansainväliset konferenssit ovat kaikki ajan tuhlausta ja
turhia ponnisteluita".
PLO:n ja Hamasin palestiina on koko Israelin maa-alue, joten mistä Israel
neuvottelee ja kenen kanssa? Avaimet rauhalle eivät ole Yhdysvalloilla,
vaan PLO:lla. YK:n ja EU:n painostus Arafatin hallintoa kohtaan tuottaisi
ehkä nopeammin kipeästi kaivatun rauhan.
H.S.
|